Last Updated on 27/02/2021 by admin
Kungsholmen saattaa olla monelle tuntemattomampi osa Tukholmaa vaikka Kungsholmenin siluettia hallitseva rakennus, Kaupungintalo, lienee kuitenkin Tukholman tunnetuimpia maamerkkejä.
Syy siihen, että Kungsholmen on monille jäänyt tuntemattomammaksi lienee siinä, että saari on ensi kädessä asuinkaupunginosa. Perinteisiä nähtävyyksiä on Kaupungintaloa lukuun ottamatta Kungsholmenilla vähän, kivijalkakauppoja ja ”paikallista” kaupunkitunnelmaa sitäkin enemmän. Ravintoloita, kahviloita ja baareja on etenkin Fleminggatanin ja Hantverkargatanin varrella.
Kungsholmenin saari koostuu viidestä kaupunginosasta: Kungsholmen, Marieberg, Fredhäll, Kristineberg sekä Stadshagen.
Kungsholmen oli 1700-luvulle saakka lähes rakentamatonta aluetta ja vasta 1880-luvulle tultaessa hyväksyttiin Albert Lindhagenin yleissuunnitelma, jonka ruutukaava leimaa edelleen Kungsholmenin kaupunkikuvaa. Tosin vielä 1930-luvullakin Kungsholmenilla saattoi tavata maalaisidylliä pienine mökkeineen ja puutarhoineen.
Junalla Tukholmaan saapuva kiinnittää huomiota Kungsholmin rannan rakennuksiin, jotka ovat peräisin 1920-30 -luvuilta. Kaksi rakennusta erottuu kuitenkin: Sankt Eriksbron-sillan länsipuolella sijaitseva Sankt Erikspalatset (valm. 1909), joka oli aikoinaan Ruotsin korkein rakennus. Sillan itäpuolella sijaitseva Sportpalatset (valm. 1930) rakennettiin urheilutaloksi, jossa oli mm. 50 metrin uima-allas. Myöhemmin talossa toimi myös Polarstudion, jossa ABBA levytti kolme viimeistä albumiaan.
Kungsholmenilla sijaitsee myös yksi kantakaupungin uudemmista asuinalueista, Sankt Eriksområdet, joka rakennettiin 1990-luvulla entisen sairaalan paikalle. Alue, jonka keskellä olevaa pyöreää puistoaluetta rajaavat kaksi hevosenkengän muotoista asuinrakennusta on saanut arkkitehtuuristaan myös kansainvälistä huomiota.
Kauniita maisemia kävelyretkille tarjoaa Norr Mälarstrand ja laajempaa Tukholma-panoraamaa voi puolestaan ihastella Västerbronilta.
Kaupungintalo
Kungsholmenin tärkein nähtävyys on arkkitehti Ragnar Östberg suunnittelema Kaupungintalo. Rakennustyöt kestivät 15 vuotta ja talo vihittiin käyttöön juhannusaattona 1923. Ruotsin kansallisromanttisen tyylin parhaimpana esimerkkinä pidetty talo on rakennettu 8 miljoonasta punatiilestä.
Kaupungintalon 106 metriä korka torni, jonka huippua koristavat Ruotsin kolme kruunua kuuluu edelleen Tukholman kymmenen korkeimman rakennuksen joukkoon. Tornissa on näköalatasanne, jonne johtaa 365 porrasta.
Kaupungintalo kuuluu Tukholman suosituimpiin nähtävyyksiin, jossa käy vuosittain n. puoli miljoonaa matkailijaa ihailemassa mm. Blå Hallenia, jossa Nobel-juhlaillallinen järjestetään vuosittain sekä Kultaista salia, jonka seinät on koristeltu 18,6 miljoonalla mosaiikkipalalla.
Ulkoilijan Kungsholmen
Kuntoilijalle ja ulkoilijalle Kungsholmen tarjoaa paljon vaihtoehtoja. Lenkkeilijöille saaren kiertäminen rantoja pitkin tarjoaa n. 9,5 kilomterin lenkin. Mikäli vesiaktiviteetit kiinnostavat enemmän Kungsholmenilla voit vuokrata myös kajakin tai SUP-laudan.
Tukholmalaiset suuntaavat mielellään Rålambshovin puiston laajoille nurmikentille pelaamaan futista, lentopalloa tai kesäaikaan esim. Friskis & Svettis’in puistojumpalle. Puistossa on keväällä 2020 avattu kaupungin uusin Boulebar ja Västerbronin alla sijaitsee Rålis Skatepark-skeittipuisto.
Kungsholmenin vinkit
Top-3
– Kaupungintalo
– Norr Mälarstrand
– Rålambshovsparken
Tuntemattomat
– Fredhällsbadet
– Sankt Eriksområdet
– Stadshusparken
Kirkot
– Kungsholms kyrka
– Sankt Görans kyrka
Tiesitkö että Kungsholmenilla on kaksi uimarantaa?
Lännessä kallioinen Fredhällsbadet ja Rålambshovsparkenin lähistöllä hiekkaranta Smedsuddsbadet – myös Smedis-nimellä tunnettu.
Pääkuva: Tukholman Kaupungintalo ja Waterfront – Werner Nystrand / imagebank.sweden.se