Last Updated on 27/02/2021 by admin

Hyvässä pizzassa niin raaka-aineet kuin valmistustapakin ovat avainasemassa onnistuneen lopputuloksen kannalta. Eikä pizzerian viihtyisä ilmapiiriä kannata aliarvioida onnistuneen pizzanautinnon osatekijänä.

Ensimmäistä kertaa pizza esiteltiin Ruotsissa vuonna 1947, mutta vasta 1960-luvun lopussa se saavutti laajemman suosion. Nykyään pizzeriat kuuluvat Ruotsin suosituimpiin ravintoloihin ja yhteensä niitä on n. 4.000.
Alla listattuna 7 pizzeriavinkkiä eri puolilla Tukholmaa – buon appetito!

Bistro Bananas

Skånegatanin tunnusomaisessa ”silitysrautatalossa” sijaitsevassa kortteliravintolassa tarjoillaan pizzoja puulämmitteisestä pizzauunista. Autenttisen maun takaa ravintolan yhteistyö Napolin pizza-akatemian kanssa. Myös gluteenittomia pizzoja, ei pöytävarauksia.
Skånegatan 47 (Södermalm)
T-bana: Medborgarplatsen
www.bistrobananas.se

Dell’ Attore

Ravintolan nimi Attore (näyttelijä) viittaa ravintolan keittiömestariin, Valerio Amicoon, joka on saanut myös näyttelijän koulutuksen. Valerion setä oli yksi niistä, jotka toivat ensimmäiset italialaiset pizzeriat Tukholmaan 1970-luvulla.  Ohutpohjaisia pizzoja laadukkaita raaka-aineita säästelemättä – Tukholman parhaat pizzat? Pizzojen lisäksi myös pasta-annoksia.
Skeppargatan 60 (Östermalm)
T-bana: Karlaplan
www.dellattore.se

Kornhamnstorg no. 53

Ranskalais-italialainen bistro Vanhassa kaupungissa. Flatbread-pizzaa, napolilaisia pizzoja ja venetsialaisia pikkuannoksia (cicheti).
Kornhamnstorg 53 (Gamla Stan)
T-bana: Gamla Stan
www.no53.se

Pane Fresco

Tähän italialaiseen ravintolaan mahtuu sekä pizzeria, spaghetteria, leipäkauppa, gelateria että espressobaari. Kaiken keskiössä on kuitenkin napolilainen pizza, jonka raaka-aineet tulevat 100%’sti Italiasta. Kesällä iso kattoterassi.
Klarabergsgatan 50, Åhléns City, 4 krs. (Norrmalm)
T-bana: T-Centralen
www.panefresco.se

Meno Male

Napolilaisia gourmet-pizzoja puulämmitteisestä pizzauunista, jonka 450 lämpötilassa pizza paistuu optimaalisessa 90 sekunnissa. Ei pöytävarauksia.
Roslagsgatan 15 (Vasastan)
T-bana: Odenplan tai Tekniska Högskolan, kummallekin n. 750 m
www.menomale.se

(Ravintolat myös Kungsholmenilla (Hantverkargatan 14) sekä Östermalmilla (Sibyllegatan 47).)

Trattorian

Iso ja hieman hälyinen italialainen trattoria, jonka ruokalistalta löytyvät kaikki italialaisen keittiön klassikot – myös pizzaa puulämmitteisestä pizzauunista.
Norr Mälarstrand / Kajplats 464 (Kungsholmen)
T-bana: Rådhuset
www.trattorian.se

450 Gradi

Aito napolilainen pizzeria, joka luottaa 450-asteiseen, puulämmitteiseen pizzauuniin. Täällä pizza paistetaan napolilaiseen tapaan tietoisesta niin, että hieman paksumpi reuna on hieman palanut. Ei pöytävarauksia.
Jupitervägen 30 (Lidingön itäosa)
Lidingöbanan 21 Ropstenin asemalta: Skärsätra station
www.450gradi.se


Pääkuva: Simon Paulin / imagebank.sweden.se