Jaa Seuraa

Toimituksen Top 5 ravintolasuosikkia Tukholmassa

Teksti: Elna Nykänen Andersson
Kuvat: ravintolat
Julkaistu: 17.4.2015
Päivitetty: 07.04.2017

Myös Tukholmassa trendiviisari on kääntynyt fine dining -suuntauksesta rennomman ruokailun suuntaan. Yhä useampi huippukokki satsaa keskihintaisiin, tunnelmaltaan leppoisiin mutta tasokkaisiin ravintoloihin. Tässä viisi suosikkiamme, joita sekä kukkaro että vatsa rakastavat.

1. Lilla Ego

Tukholma, ravintola, ruoka, Lilla Ego

Vuonna 2014 kaksi Ruotsin eturivin nuorta kokkia, Tom Sjöstedt ja Daniel Räms, avasivat uuden ravintolan Vasastanin kaupunginosaan. Pieni ja intiimi Lilla Ego nousi heti kaupungin suosituimpien ruokapaikkojen joukkoon, eikä suosio ole laantunut ainakaan vielä. Pöytä kannattaa siis varata hyvissä ajoin. Punaiset tiiliseinät, pinnatuolit ja seinältä löytyvät, käsinkirjoitetut ruokalistat antavat paikalle kotoisan fiiliksen, mutta keittiön henkilökunta on kaukana kotikokeista. Täällä tarjoillaan kekseliäitä, aina kauniisti aseteltuja annoksia, jotka pohjautuvat ruotsalaisiin klassikoihin. Kokeile esimerkiksi matjessilliä munankeltuaisen ja lantun kera, äläkä missaa keittiön omaa eau de vie -grogia.

Lilla Ego, Västmannagatan 69

2. Speceriet

Tukholma, ravintola, ruoka, Gastrologik

Jokaisella itseään kunnioittavalla Michelin-ravintolalla tuntuu tänä päivänä olevan rennompi sisarravintola, joka kulkee ruotsiksi nimellä “bakficka” eli takatasku. Näiden viihtyisien pikkupaikkojen tunnusmerkkejä ovat mutkaton, keskustelua suosiva tunnelma, kohtuullinen hintataso, persoonallinen ote ja tietysti hyvä ruoka. Eräs parhaista esimerkeistä on ylistetyn Gastrologik-ravintolan pikkusisko Speceriet, jonka suosituimpiin ruokiin kuuluu loistava, pizzaa muistuttava ranskalainen klassikko tarte flambée. Ei pöytävarauksia.

Speceriet, Artillerigatan 14, Östermalm

3. Tradition

Tukholma, ravintola, ruoka, Tradition

Kuten nimikin sanoo, Tradition on oikea osoite klassista ruotsalaista kotiruokaa rakastavalle. Suosittelemme lihapullia, keitettyä turskaa piparjuurella ja katkaravuilla, tai miksei ruotsalaisten rakastamaa veripalttua. Älä anna nimen säikäyttää – kyseessä on herkullinen versio suomalaisista veriletuista, ja Tradition tarjoilee sen rapean pekonin, friteeratun punasipulin ja paistettujen omenoiden kanssa.

Tradition, Österlånggatan 1, Gamla Stan

4. Nook

Tukholma, ravintola, ruoka, NOOK

Kuva: Jakob Fridholm

Tämä viehättävä kortteliravintola onnistuu yhdistämään korkeatasoisen gastronomian rentoon tunnelmaan ja kohtuulliseen hintatasoon. Kokit käyttävät pääosin pohjoismaisia raaka-aineita, mutta ruoassa on paljon aasialaisia vaikutteita. Jos kaipaat huikopalaa, voit istahtaa spontaanisti baaritiskille ja nauttia lasin viiniä sekä miniannoksia, kuten porsaspullia, mustekalaa ja korianteria tai korealaista makkaraa. Isompaan nälkään kannattaa varata pöytä ja nauttia kolmen ruokalajin menyy. Alkupalaksi esimerkiksi merirapuja, puhvelijugurttia ja kaalia, pääruoaksi pihviä, palsternakkaa ja savustettua luuydintä sekä jälkiruoaksi lakritsijäätelöä, vadelmia ja paahdettua valkoista suklaata.

Nook, Åsögatan 176

5. Surfers

Tukholma, ravintola, Surfers

Gotlannin saarelta alkunsa saanut, suosittu kohtuuhintainen Surfers perusti filiaalin Tukholmaan. Tämä kiinalainen, Sichuanin keittiöön erikoistunut ruokapaikka on loistovalinta hauskalle illalliselle kaveriporukassa. Ruokalista koostuu pienistä annoksista, joita on tarkoitus tilata useampi ja jakaa pöytäseurueen kanssa. Ruokien valinnassa kannattaa kysyä neuvoa henkilökunnalta ja edetä miedommista annoksista, kuten rapupyöryköistä, vähitellen tulisempiin, kuten kanaan punaisessa öljyssä. Jotkut annokset ovat nimittäin kirjaimellisesti puuduttavan hyviä.

Surfers, Regeringsgatan 88

 

 

  • Surfers-ravintolan ruokalista koostuu pienistä annoksista, joita voi jakaa pöytäseurueen kanssa.

Ajankohtaista Tukholmassa

Mitt 50-tal

10.11.-

Nylonsukat, korsetit, kapeat vyötäröt…

Nordiska muséetin uusi näyttely “Mitt 50-tal” herkuttelee 1950-luvun muodilla ja luo samalla katseen sen ajan muoti-ihanteisiin.

Kuva: Peter Segermark / Nordiska muséet

Skansenin joulumarkkinat

25.11.-17.12.

Skansenin perinteiset joulumarkkinat neljänä viikonloppuna (la-su) joulun alla.

Kuva: Maria Johansson/ Skansen

Bergmanåret 2018

1.1.-31.12.2018

Vuonna 2018 juhlistetaan 100 vuotta sitten syntynyttä Ingmar Bergmania. Juhlavuoden tapahtumia järjestetään niin eri puolilla Ruotsia kuin Eurooppassakin.

Lue lisää

Yhteystiedot Tietosuoja