Jaa Seuraa

Kahvihetkiä ja teenautintoja Tukholmassa

Istahda kaupunkikierroksen ja shoppailun lomassa hyvin ansaitulle teekupposelle tunnelmalliseen salonkiin. Tukholmasta löydät myös huipputasoisen kahvilakulttuurin.

Kaupungin parhaat Afternoon Tea -paikat

Jos haluaa nauttia englantilaisen Afternoon Tean kaikkien taiteen sääntöjen mukaan Tukholmassa, klassinen vaihtoehto on tarjolla Grand Hôtelin ylellisessä Cadierbarenissa (Södra Blasieholmshamnen 8). Täällä voi tehdä varsinaisen aikamatkan nauttien upeista puitteista ja hyvästä palvelusta. Pöytävaraus on hyvä tehdä, sillä varsinkin viikonloppuisin pöytää on muuten vaikea saada. Hinta ei ole edullinen (alkaen 450 kruunua), mutta tarjolla on laatua ja niin paljon määrääkin, ettei illallista tämän jälkeen tarvitse syödä.

Toinen perinteikäs paikka iltapäiväteen nauttimiseen on Svenskt Tenn (Strandvägen 5). Klassisen sisustusmyymälän yläkerran teesalongissa voi istuutua yrityksen design-tuoleihin lepuuttamaan jalkojaan shoppailukierroksen jälkeen. Afternoon Tean skonssit, marmeladit ja petit fourit saa nauttia viihtyisissä puitteissa.

– Designyrityksen 1920-luvulla perustanut Estrid Ericson joi aina teetä kaksi kertaa päivässä – kaksi ja puoli kupillista aamulla ja kaksi ja puoli kupillista lounaalla. Hänen työhuoneensa on luomassa tunnelmaa ja inspiraatiota teesalongin taustalla, kertoo Vicky Nordh.

Chaikhana on Gamla Stanissa (Svartmangatan 23) sijaitseva tea house, jossa on tarjolla laaja valikoima laatuteetä arvostaville. Afternoon Tea -menuja on valittavana useampi englantilaiseen tai ranskalaiseen tapaan. Täällä on helppo rentoutua teekupin äärellä, ja todelliset teen ystävät voisivat nuuhkia teepurkkien sisältöä vaikka miten pitkään.

Suosikkikahviloita

Södermalmin SoFossa sijaitseva Gildas rum (Skånegatan 79) houkuttelee samettinojatuoleilla ja muutenkin leikkisän vintage-tyylisellä sisustuksella. Kahvi on hyvää ja leivonnaiset herkullisia. Kesäisin ulkoterassin tuolit täyttyvät Nytorgetin katuvilinää tarkkailevista kahvittelijoista.

Södermalmilla sijaitsee myös Stieg Larssonin suosikkipaikka ja Millenium-trilogian sivuiltakin tuttu Kaffebar (kirjoista tuttu nimellä Mellqvist Kaffebar; Hornsgatan 78). Paikalliset asukkaat noutavat täältä kahvin nopeasti mukaan aamulla tai käyvät pitkiä keskusteluja kahvikupposen äärellä baaritiskin luona.

Gamla Stanin Stortorgetin reunalla sijaitseva Chokladkoppen on pieni ja viihtyisä kahvila ainutlaatuisessa historiallisessa ympäristössä 1500-luvulla rakennetussa talossa. Kahvila on erikoistunut kuumaan kaakaoon, ja ulkoterassilla voi katsella ihmisvilinää.

Useammassa osoitteessa eri kaupunginosissa hyvin edustettuna oleva Vurma (Birger Jarlsgatan 36, Gästrikegatan 2 ja Bergsunds strand 31) on tyyliltään persoonallinen, värikäs ja viihtyisä kahvittelupaikka. Tarjolla on myös ruokaisia voileipiä, salaatteja ja lounasruokaa.

Toinen useammassa paikassa vaikuttava kahvila/deli on Albert & Jack’s (Engelbrektsgatan 3, Skeppsbron 24, Drottninggatan 22), joka panostaa laatuun ja yksinkertaisiin raaka-aineisiin tarjotakseen nykyaikaisen vaihtoehdon pikaruoalle.

Perinteikkäitä ja palkittuja kahvihetkiä

Vuodesta 1928 toiminut Vete-Katten (Kungsgatan 55) on yksi monista hyvin säilyneistä vanhan ajan kahvila-konditorioista, joissa on tarjolla laadukkaita ruotsalaisia perinneleivonnaisia ja nykyaikaisempiakin herkkuja. Myös allergikot on hyvin huomioitu. Toinen samaan kategoriaan kuuluva kahvilahelmi on Stureplanin läheisyydessä sijaitseva Sturekatten (Riddargatan 4). Kahvila on kolmessa kerroksessa 1700-luvun talossa ja sisustus on kotoisaa. Tössebageriet on ollut samassa osoitteessa (Karlavägen 77) vuodesta 1920 alkaen ja on siten yksi Tukholman historiallisimmista konditorioista. Kahvila on palkittu useaan otteeseen Tukholman parhaista laskiaispullista (semla).

Wienistä ja Pariisista innoitusta saanut Wienercaféet (Biblioteksgatan 8) toimii menestyneen kondiittori Per Bäckströmin johdolla. Tarjolla on kaikkea kahvista ja leivonnaisista creppeihin ja samppanjaan. Täällä tarjoillaan pöytiin ja vieraat voivat katsella miten leipomukset syntyvät paikan päällä. Ruotsin parhaan kondiittorin tittelin vuonna 2014 saavuttanut Sara Hultberg työskenteli Taverna Brillossa, mutta siirtyi sitten ravintola Hillenbergiin. Taverna Brillon tasosta huolehtii kuitenkin pääkondiittori Håkan Johansson, joka vei puolestaan voiton leipurien Bakery Masters -kisoissa vuonna 2014, joten tarjolla on siis taatusti huippuluokan herkkuja.

  • Rentouttava teehetki rauhoittaa iltapäivän.
    Kuva: Tuukka Ervasti/imagebank.sweden.se

  • Perinteikäs paikka iltapäiväteen nauttimiseen on Svenskt Tenn.
    Kuva: Svenskt Tenn

  • Grand Hôtelin iltapäivätee on tarjolla ylellisessä Cadierbarissa.
    Kuva: Grand Hôtel Stockholm

  • Pehmeä latte on monen kestosuosikki.
    Kuva: Staffan Eliasson/mediabank.visitstockholm.com

Ajankohtaista Tukholmassa

Mitt 50-tal

10.11.-

Nylonsukat, korsetit, kapeat vyötäröt…

Nordiska muséetin uusi näyttely “Mitt 50-tal” herkuttelee 1950-luvun muodilla ja luo samalla katseen sen ajan muoti-ihanteisiin.

Kuva: Peter Segermark / Nordiska muséet

Skansenin joulumarkkinat

25.11.-17.12.

Skansenin perinteiset joulumarkkinat neljänä viikonloppuna (la-su) joulun alla.

Kuva: Maria Johansson/ Skansen

Sweden International Horse Show

30.11.-3.12.

Jo yli 20 vuotta järjestetty Sweden International Horse Show houkuttelee vuosittain Friends Arenalle noin 90.000 katsojaa. Tapahtuman ohessa myös Ridsportmässan.

Kuva: Roland Thunholm

Yhteystiedot Tietosuoja