Jaa Seuraa

Tukholman tuorein kauppakeskus: Mall of Scandinavia

Teksti: Anna Nikkanen
Kuvat: Mall of Scandinavia
Julkaistu: 12.1.2016
Päivitetty: 16.03.2017

Tukholma nostaa edelleen profiiliaan muodin mekkana. Marraskuussa 2015 avattu, Pohjoismaiden suurimpiin kuuluva kauppakeskus Mall of Scandinavia täyttää elämyksiä, trendejä ja kulinarismia arvostavan kävijän toiveet.

Uudenkarhea kauppakeskus Mall of Scandinavia huokuu kansainvälisten metropolien tunnelmaa. Tilat ovat valtavat, pinnoilla kiiltää lasi ja marmori, henkilökunta on erittäin palvelualtista ja jokainen yksityiskohta on tarkkaan harkittu. Liikkeiden ja brändien lista tuntuu loputtomalta, ravintola-alue on kansainvälinen ja korkeatasoinen. Elokuvateatterista löytyy Pohjoismaiden uusin IMAX-tekniikka ja modernit salit VIP-osioineen, joissa katsoja voi nauttia elokuvan ohella herkullisista tarjoiluista.

Parasta palvelua

”Lähdimme toteuttamaan unelmaa: halusimme luoda jotain uutta, sellaista mitä Pohjoismaissa ei vielä ole nähty. Satsasimme täysillä kokonaisuuden kaikkiin ulottuvuuksiin eli arkkitehtuuriin, liikkeisiin, brändeihin, ravintoloihin ja ennen kaikkea palveluun”, kertoo kauppakeskuksen energinen johtaja Lena Rune.

”Mall of Scandinavia on niin sanottu neljän tähden kauppakeskus, mikä tarkoittaa että meidän tulee täyttää erittäin korkealle asetetut kriteerit – ja näiden kriteerien täyttämistä valvotaan ja testataan vuosittain.”

Käytännössä tämä tarkoittaa runsaan ja ensiluokkaisen ostotarjonnan lisäksi erityistä palvelua ja asiakkaan tarpeiden huomioimista. Keskuksesta löytyy niin vastaanottotiski, vaate- ja matkatavarasäilytys, lounge postimyynnistä tilattujen vaatteiden sovittamiseen kuin vesipisteet janoiselle shoppailijalle. Sohvaryhmillä voi rentoutua ilmaista wifiä käyttäen tai puhelinta ladaten.

Tukholma, shoppailu, kauppakeskus, muoti, design, Mall of Scandinavia

Mall of Scandinavia – trendejä, muotia ja inspiraatiota

Mall of Scandinaviasta löytyy jokaiselle jotakin. Sisustus-, vaate-, ja ravintolatarjonnasta voi valita omalle lompakolle ja omaan makuun sopivan vaihtoehdon. Ruotsalaisesta muodista ja designista kiinnostuneelle kauppakeskus on paratiisi. The Designer Gallery on se osa Mall of Scandinaviaa, josta Lena Rune on erityisen ylpeä.

“The Designer Gallery on kauppakeskuksen sydän, jossa muoti, design ja taide yhdistyvät. Konseptina The Designer Gallery on aivan uusi, dynaaminen trendien ja inspiraation kohtaamispaikka”, Lena kertoo. ”Täältä löytyvät tunnetut merkit, kuten Michael Kors, J. Lindeberg, Tiger of Sweden ja Odd Molly sekä kaksi pop up -liikettä, joissa saamme tutustua uusiin ruotsalaisiin suunnannäyttäjiin. Pop up -liikkeiden tarkoitus on antaa mahdollisuus uusille suunnittelijoille – sen takia ne vaihtuvatkin tiheästi, muutaman kuukauden välein.”

Sisustuksen ystävää ilahduttavat muun muassa tanskalainen Illums Bolighus sekä ruotsalainen R.O.O.M. ja englantilainen Habitat. Ketjuista sekä Zara että H&M ovat esillä myös sisustusliikkeillään. Lapsiperheen toiveet täyttyvät muun muassa Disneyn liikkeessä sekä leikkipisteissä, joita löytyy kauppakeskuksen yleisistä tiloista.

Makunautintoja modernissa miljöössä

Ravintolatarjonta on monipuolinen ja tasokas. Nälkäinen shoppailija voi halutessaan ohittaa tavalliset pikaruokaketjut ja nauttia joko perinteisestä ruotsalaisesta keittiöstä tai etnisistä mauista. Vigårda on ruotsalainen hampurilaisiin erikoistunut ravintola, jossa hiiligrilli käy kuumana ja ensiluokkaisista, tuoreista raaka-aineista tilauksesta valmistuvat ateriat vievät kielen mennessään.

Eurooppalaisempaa ruokaa suosivalle kauppakeskus tarjoaa useita eri vaihtoehtoja. Caliente Tapas Barissa kävijän vastaanottaa rento ja elämäniloinen espanjalainen tunnelma. Tapakset ovat herkullisia ja sangria maistuu aidosti Espanjalta. Italialaista keittiötä edustaa La Pasta Veloce, jonka huolella valitsemat raaka-aineet ja itsetehdyt kastikkeet ovat takuuvarmasti pastanystävän mieleen.

Helposti perille junalla tai autolla

Mall of Scandinaviaan on helppo tulla. Kätevintä on ottaa Tukholman keskusrautatieasemalta paikallisjuna (pendeltåg) kohti pohjoista. Junamatka Solnan keskustaan, aivan Mall of Scandinavian tuntumaan, kestää vain 7 minuuttia. Myös Arlandan lentokentän suunnalta tulevat paikallisjunat pysähtyvät Solnan keskustassa, matka-aika Arlandasta on noin 30 minuuttia.

Myös autolla liikkuvan on helppo löytää perille, tienviitat alkavat jo hyvissä ajoin Solnaan tultua ja parkkipaikoille viitoitus on selkeä. Parkkihallit ovat suuria, joten jos pelkää unohtavansa mihin on parkkeerannut, voi kävijä ladata puhelimeensa Mall of Scandinavia-sovelluksen, joka kertoo sekä oman parkkipaikan sijainnin että kauppakeskuksen parhaimmat tarjoukset.  

Mall of Scandinavia

Stjärntorget 2, Solna

The Designer Gallery
Koti ja sisustus
Ravintolat

Lataa Mall of Scandinavia -sovellus:

Google Play

AppStore

 

mallofscandinavia.se

Ajankohtaista Tukholmassa

Lars Norén palaa Dramateniin

18.3.−8.6.

Lars Norén, yksi Ruotsin kansainvälisesti tunnetuimmista näytelmäkirjailijoista, tekee paluun Dramatenin kuninkaalliseen teatteriin 19 vuoden tauon jälkeen. Stilla liv on ensemble-näytelmä, josta puuttuvat repliikit lähes täysin – sen sijaan teoksen keskiössä ovat katseet, eleet ja liikkeet.

Kuvassa Fanny Laslo-Westin, Signe Mattsson, Nina Fex ja Irene Lindh.
Kuva: Sören Vilks

Suurnäyttely Svenskt Tennin isästä

10.3.−17.8.

Arkkitehtuuri- ja designkeskus ArkDesin uusi päänäyttely keskittyy modernismin pioneereihin kuuluvaan Josef Frankiin, joka tunnetaan parhaiten tuotannostaan sisustusliike Svenskt Tennille. Josef Frank − Against Design on kattavin Josef Frankista koskaan tehty näyttely, ja Skeppsholmenilla sijaitsevassa museossa esillä on arkkitehti-muotoilijan tuotannon koko kirjo arkkitehtuurista huonekaluihin ja värikkäisiin kuvioihin.

Kuva: ArkDesin kokoelmat

Tukholman taideviikko

21.−26.3.

Tukholman taideviikko on tapansa mukaan pullollaan korkeatasoisia tapahtumia. Yhtenä merkittävimmästä voidaan mainita Market Art Fair -taidemessut, jotka kokoavat 24.−26.3. Pohjoismaiden johtavat galleriat Färgfabrikeniin. Tämän lisäksi kaupungin suuret taideinstituutiot järjestävät erilaisia näyttelyitä, performansseja ja luentoja.

Kuvassa: Frank Stellan teos Wetterling Galleryssä

Yhteystiedot Tietosuoja