Jaa Seuraa

Minun Tukholmani: Tiia Vanhatapio

Teksti: Kati Heikinheimo
Kuvat: Tiia Vanhatapio
Julkaistu: 1.12.2015
Päivitetty: 16.03.2017

Luovien alojen monitaituri arvostaa Tukholman rouheaa old school -tunnelmaa. Tuttu työmatkakohde muuttui pysyväksi kotikaupungiksi syksyllä 2015.

Kuin vanhan ajan Helsinki. Sellaiseksi muotoilija, muotisuunnittelija Tiia Vanhatapio kuvaa nykyistä kotikaupunkiaan Tukholmaa.

”Sieltä löytyy samaa fiilistä kuin Helsingin vanhoista työläiskortteleista, Katajanokalta, Punavuoresta ja Kalliosta.”

Sana ”mummola” toistuu Vanhatapion puheessa usein. Hän viittaa sillä herkullisen nostalgiseen tunnelmaan, jota voi aistia esimerkiksi Tukholman Berns-hotellin ravintolassa tai Helsingissä Stockmannilla. Tukholmassa viehättää myös kaupungin koko, joka on ”tarpeeksi pieni” verrattuna esimerkiksi Vanhatapion aiempiin asuinpaikkoihin USA:ssa.

Samalla kyseessä on aidosti kansainvälinen ja moderni suurkaupunki. Sinne on helppo solahtaa. Etenkin jos osaa arvostaa eloisaa klubiskeneä – musiikki on muotoilun ohella yksi Vanhatapion suurista rakkauksista. Aikanaan rockabilly-bändinsä kanssa ahkerasti keikkaillut laulajatar on perustanut tukholmalaisen muusikko-tuottajamiehensä kanssa DJ-kollektiivin Calvin Girls. Vakituisesti he isännöivät iltamia klubeilla Riche, Babylon, ja Geronimo’s FGT.

Tukholma-fi-Minun-Tukholmani-Tiia-Vanhatapio-Calvin-Girls

© Calvin Girls

Helsingistä Tukholmaan Tiia Vanhatapio muutti pysyvästi syksyllä 2015, kahden vuoden edestakaisin reissaamisen jälkeen. Aiemman vaatebrändin sekä edelleen toimivan luovan toimiston, Vanhatapio & Saksin, myötä työmatkat olivat useasti suuntautuneet Itämeren yli. Reissuelämä jatkuu edelleen; Suomessa työllistää R-Collection-vaatemerkin luovan johtajan pesti. Tukholmassa asiakkaana on lisenssialan yritys Bulls Press, jonka brändeille Vanhatapion toimisto suunnittelee design-konsepteja.

Ruotsalaisesta työkulttuurista heijastuu Vanhatapion mukaan positiivisuus ja avoimuus uutta kohtaan.

”Heillä on aina can do -asenne. Ruotsalaisen ensireaktio ehdotukseen on yleensä ’kyllä’ tai ’miksei’, kun suomalaisella se on ’ei’”, hän nauraa. Toisaalta stereotypia päätöksentekoa joskus jarruttavasta yltiödemokraattisuudesta pitää paikkansa, eli Ruotsissa asiat pitää aina keskustella perusteellisesti läpi ja kaikkien mielipiteet on otettava huomioon.

Suuri yleisö tuntee tämän muotoilua, musiikkia ja muun muassa historiaa ja arkkitehtuuria rakastavan renessanssi-ihmisen muotisuunnittelijana. Pyydetään siis Vanhatapiolta rehellinen mielipide siitä, millainen on peritukholmalainen tyyli.

”Jos täällä joku juttu on in, se näkyy kautta linjan. Kun tietyn mittainen takki, tietty hiustyyli tai silmälasimalli on trendikäs, kaikki muotia seuraavat nappaavat sen käyttöönsä. Suomalaiset ovat pukeutumisessaan persoonallisempia, rajoja rikkovia. Tukholman katukuvassa näkyy vähemmän vintagea ja eri tyylien yhdistelyä. Alakulttuurit eivät myöskään erotu yhtä voimakkaasti.”

Ruotsalaiset ovat mestareita suunnittelemaan perustyylikkäitä ja kaupallisesti menestyviä mallistoja, joita voi kuvata sanalla lagom; sopiva, miellyttävä, käyttöystävällinen.

”Jos laittaa ruotsalaisten brändien vaatekappaleita rekkiin roikkuman, niitä voi olla vaikea erottaa toisistaan. Kuitenkin nämä tuotteet ovat haluttuja, koska vaatemerkit on brändätty onnistuneesti kuluttajille.  Suomalaisten suunnittelijoiden vaatteissa on toisistaan selvästi erottuva kädenjälki, mutta niitä ei osata markkinoida. Paras tulos syntyisi, kun yhdistettäisiin suomalainen muotoilu ja ruotsalainen markkinointi.”

Tässä Tiia Vanhatapio lieneekin itse yksi pioneereista.

 

Tiia Vanhatapio lopetti keväällä 2016 R-Collectionin luovana johtajana ja yhteistyö on muuttunut projektiluonteiseksi.

Parasta Tukholmassa?

Liikennekulttuuri

”Autoilijat antavat tietä jalankulkijalle! Tämä pieni mutta arjessa ilostuttava seikka yllättää minut positiivisesti joka ikinen päivä.”

Kävelyt Karlbergskanalilla

”Asumme Kungsholmenilla, ja lähdemme usein koiran kanssa kävelylle kauniin Karlbergskanalin varrelle.

Koiraystävällinen kahvila Kaffebar

”Hyvä tunnelma, ystävällinen palvelu. Kaffebarissa kannattaa tilata omenainen vihermehu, gluteeniton jyväsämpylä ja kaupungin paras mantelimaitolatte.”

Åhléns, A place ja Herr Judit

”En ole enää kova shoppailemaan, ostan vain tarpeeseen. Ehkä hieman yllättäen Åhléns on suosikkitavarataloni Tukholmassa. A place -liikkeessä on kattava valikoima mielenkiintoisia ruotsalaisbrändejä yhden katon alla. Miesten muodin puolella Herr Judit on ykkösvalintani. Kaupungissa on myös loistavia vintage-kauppoja. Itse olen kuitenkin puolen vuoden ajan myynyt pois omaa vintage-kokoelmaani, eli moodini on enemmän luopuminen kuin uuden hankkiminen.”

Runt runt

”Rakastan levykauppoja. Paras vinyylivalikoima on Vasastanin Runt Runtissa.”

Hallwylska-museo

Tukholma-fi-Minun-Tukholmani-Tiia-Vanhatapio-Hallwylska

Kuva: Ingalill Snitt

”Leskirouvan elämäntyö, eksentrinen kotimuseo on suosikkini. Hallwylska-museo sijaitsee keskustassa, mutta jää silti monelta vierailijalta harmillisesti väliin.”

Berns

Tukholma-fi-Minun-Tukholmani-Tiia-Vanhatapio-Berns-2

Kuva: Berns

”Hotelli, ravintola, kahvila ja klubi historiallisissa puitteissa Berzelii-puiston nurkalla. Berns on minulle kuin mummola – kotipesäni, jonne menen mielelläni fiilistelemään ja katsomaan ihmisiä. ”

Tukholman ympäristön linnat

”Suunnitelmissamme on vuokrata auto ja lähteä kaupungin ulkopuolelle koluamaan linnoja ja kartanoita. Vanhat rakennukset kiehtovat minua valtavasti. Jos en olisi muotoilija, olisin historioitsija, arkeologi tai sosiologi.”

Ajankohtaista Tukholmassa

Lars Norén palaa Dramateniin

18.3.−8.6.

Lars Norén, yksi Ruotsin kansainvälisesti tunnetuimmista näytelmäkirjailijoista, tekee paluun Dramatenin kuninkaalliseen teatteriin 19 vuoden tauon jälkeen. Stilla liv on ensemble-näytelmä, josta puuttuvat repliikit lähes täysin – sen sijaan teoksen keskiössä ovat katseet, eleet ja liikkeet.

Kuvassa Fanny Laslo-Westin, Signe Mattsson, Nina Fex ja Irene Lindh.
Kuva: Sören Vilks

Suurnäyttely Svenskt Tennin isästä

10.3.−17.8.

Arkkitehtuuri- ja designkeskus ArkDesin uusi päänäyttely keskittyy modernismin pioneereihin kuuluvaan Josef Frankiin, joka tunnetaan parhaiten tuotannostaan sisustusliike Svenskt Tennille. Josef Frank − Against Design on kattavin Josef Frankista koskaan tehty näyttely, ja Skeppsholmenilla sijaitsevassa museossa esillä on arkkitehti-muotoilijan tuotannon koko kirjo arkkitehtuurista huonekaluihin ja värikkäisiin kuvioihin.

Kuva: ArkDesin kokoelmat

Tukholman taideviikko

21.−26.3.

Tukholman taideviikko on tapansa mukaan pullollaan korkeatasoisia tapahtumia. Yhtenä merkittävimmästä voidaan mainita Market Art Fair -taidemessut, jotka kokoavat 24.−26.3. Pohjoismaiden johtavat galleriat Färgfabrikeniin. Tämän lisäksi kaupungin suuret taideinstituutiot järjestävät erilaisia näyttelyitä, performansseja ja luentoja.

Kuvassa: Frank Stellan teos Wetterling Galleryssä

Yhteystiedot Tietosuoja