Jaa Seuraa

Löydä nykytaide galleriakierroksella

Teksti: Tuukka Luukas
Julkaistu: 22.12.2014
Päivitetty: 02.01.2017

Tukholma on ollut nykytaiteen maailmankartalla oikeastaan jo sen syntyajoista lähtien – eli Ruotsissa Moderna Museetin perustamisesta vuonna 1958. Museoiden ohella kannattaa kurkistaa gallerioihin, joista löytyy tuorein taidekattaus.

Modernan silloinen johtaja Pontus Hultén tajusi pyytää Andy Warholia pitämään ensimmäisen oman retrospektiivinsä  vuonna 1968 Moderna Museetissa. Tämä asemoi Tukholman yhdeksi nykytaiteen merkittäväksi keskukseksi.  Kaupunki on täynnä nykytaiteen museoita, kaikki alansa huippua. Mutta mitä tapahtuu gallerioissa? Sieltähän taidekentän suuret tähdetkin lopulta ponnistavat.

Ruotsissa on kaksi tärkeää taidekoulua, Tukholman kuninkaallinen taideakatemia sekä Valandin taidekoulu Göteborgissa. Valtava kiinnostus popkulttuuria ja nykytaiteen uusia virtauksia kohtaan tekee Tukholmasta kiitollisen kohteen niin kotimaisille kuin ulkomaisillekin nykytaiteilijoille ja taideturisteille. Asiantuntevaa ja maksukykyistä yleisöä kaupungissa riittää.

Useampi tunnettu ruotsalainen galleria siirtyi vuosituhannen vaihteessa renessanssin kokeneeseen Berliiniin. Tukholmaan on syntynyt kuitenkin uusia, nuorten galleristien ylläpitämiä tiloja, joissa on säännöllisesti sekä ruotsalaisten että ulkomaisten nousevien nimien näyttelyitä tarjolla. Lisäksi uusi trendi on pop up -galleriat. Näillä on oma taiteilijatalli, mutta näyttelytilat vaihtuvat kuukausittain.

Tukholman galleria-alue on nykyään teollisuuskortteli Hudiksvallsgatanilla Vasastanissa, joten siellä on helppo siirtyä tilasta toiseen. Etabloituneet ja kansainväliset Lars Bohman ja Wetterling sijaitsevat aivan ydinkeskustassa, ensimmäinen Östermalmilla ja jälkimmäinen Kungsträdgårdenissa.

Ajankohtaiset galleriatärpit

Galerie Nordenhake Hudiksvallsgatan 8:ssa on yksi Berliiniin vuosituhannen vaihteessa muuttaneista, mutta on pitänyt liikkeen myös Tukholmassa. Se sijaitsee nykyään tässä Tukholman ”Chelseassa” Hudiksvallsgatanilla. Berliinin-kontaktit ovat kasvattaneet gallerian kansainvälisten taiteilijoiden listaa ja näin ollen heillä on mahdollisuus esitellä sellaisia maailmanluokan tekijöitä kuin Miroslaw Balka, John Couplans tai Not Vital. Ruotsin huippua edustaa esimerkiksi Suomenkin ARS:issa esittäytynyt Eva Löfdahl ja Suomea puolestaan menestynyt valokuvaaja Esko Männikkö.

Christian Larsenilla on talo täynnä nykytaiteen uusia lupauksia. Oikeastaan koko hänen taiteilijalistansa kannattaa panna muistiin. Tämäkin galleria löytyy Hudiksvallsgatanilta, numerosta 8. Galleria avataan peruskorjauksen jälkeen jälleen 12.01.2017.

Andréhn & Schiptjenko on yksi vanhimmista ja tunnetuimmista gallerioista, ja se on toiminut jo vuodesta 1991. Myös he ovat siirtyneet Hudiksvallsgatanille numeroon 8.

Galleri Charlotte Lund on toiminut jo vuodesta 1993, ja sijaitsee osoitteessa Johannes plan 5. Esillä on paljon valokuvaa, kuten Denise Grünstein ja Maria Friberg Ruotsista sekä Andres Serrano Yhdysvalloista. Maalaustaidetta edustaa norjalainen Olav Christopher Jenssen.

Tukholma, taide, nykytaide, galleria, taidegalleria

Ian McKeeverin maalauksia
Kuva: Courtesy Galleri Andersson/Sandström

Galleri Andersson/Sandström sijaitsi ensin Umeåssa ja avasi menestyksen myötä gallerian myös Tukholmaan. Listalla on kovan luokan tekijöitä Louise Bourgeois’sta Ian McKeeveriin. Suomalaisia nykytaiteilijoita on edustettuna ilahduttavan paljon, viimeisimpänä Venetsian biennaalissa säväyttänyt Antti Laitinen. Myös tämä galleria on Hudiksvallsgatanilla, numerossa 6. Galleria on suljettu joulun- ja uudenvuodenpyhien aikana ja avataan jälleen 12.01.2017.

Lars Bohman on Tukholman taidekuningas, joka ei enää ole kovinkaan paljon itse mukana toiminnassa, gallerian toiminnasta vastaa nykyään Suomalainen Galerie Forsblom. Lars Bohman oli aikoinaan yksi harvoista tukholmalaisgallerioista, joka esitteli yhdysvaltalaista maailmanluokan taidetta. Hänen taiteilijansa ovat lähes kauttaaltaan huippunimiä. Suomesta mukana ovat Marianna Uutinen, Tuija Lindström ja Jussi Niva, Yhdysvalloista esimerkiksi Donald Baechler ja Jonathan Lasker. Ruotsin suuruuksista mainittakoon Lena Cronqvist, Jarl Ingvarsson, Peter Frie ja Ernst Billgren. Lars Bohmanin tilat sijaitsevat nykyään Karlavägen 9:ssä Östermalmilla.

Wetterling Gallery Kungsträdgården 3:ssa on Lars Bohmanin ohella toinen maailmanluokan galleria, jolla on perinteitä jo viime vuosituhannelta. Taiteilijarosteri Jim Dinesta Jason Martiniin kattaa brittiläisiä, amerikkalaisia ja ruotsalaisia tekijöitä, joiden tuotanto on hyvin pop-henkistä ja usein varsin värikästä. Galleristi Björn Wetterling on ”Ruotsin Kaj Forsblom” ja itseoikeutettu tukholmalaisten gallerioiden yhdistyksen puheenjohtaja. Gallerialla on nykyään myös Showroom Göteborgissa ja sitä vetää Björnin poika Tore. He ovat molemmat hyvin verkostoituneita ja edustavat useilla kansainvälisillä taidemessuilla.

Issues on nuorten tukholmalaisten Oscar Carlsonin ja Johan af Geijerstamin ystäviensä kanssa perustama galleria, jolla ei ole pysyvää tilaa. Gallerialla on kuitenkin vakiotaiteilijoita, joten heidän konseptinsa on tarkoituksellisesti pop up. He ottavat mukaan myös kutsutaiteilijoita näyttelystä riippuen. Issuesin tuore ohjelma löytyy heidän sivuiltaan.

Tukholman kuninkaallisen taideakatemian Galleri Mejan sijaitsee kätevästi Moderna Museetin naapurissa. Tila on hieno ja esillä on tuoreinta nuorta ilmaisua. Myös taiteilijoiden täysi riippumattomuus kaupallisuudesta antaa heille mahdollisuuden kokeilla siipiään.

HUOM! Ruotsissa kaikki galleriat eivät ole auki sunnuntaisin, toisin kuin Suomessa. Tarkista siis aukioloajat etukäteen.

Löydä myös taidemessut

Tukholma, taide, nykytaide, galleria, taidegalleria, Supermarket Art Fair

Näyttelyvieraita vuoden 2013 Supermarket Art Fair -tapahtumassa
Kuva: Somei Chan

Supermarket Art Fair on kansainvälinen taiteilija- ja indie-gallerioiden taidemessutapahtuma 23.-26.3.2017. Se on järjestetty jo vuodesta 2007. Näytteilleasettajia on kaikkiaan n. 35:sta eri maasta, ja taide on ensisijaisesti nousevien nimien parhaimmistoa. 

Market Art Fair eli Tukholman taidemessut pidetään nykyisin samaan aikaan Supermarketin kanssa, tänä vuonna 24.-26.3.2017 . Näytteilleasettajina ovat Pohjoismaiden parhaimmat ja tunnetuimmat galleriat.

  • Gavin Turkin teoksia oli esillä Christian Larsenilla syyskuussa 2014.
    Kuva: Courtesy Christian Larsen Gallery

  • Charlotte Gyllenhammar: Night, 2014
    Kuva: Courtesy Christian Larsen Gallery

Tukholma.fi:n inspiroiva galleriakierros – vain muutama tunti riittää!

Gallerioiden tyyssija Hudikvallsgatan on kävelymatkan päässä St Eriksin metroasemalta.

Aloita kierros Galerie Nordenhakesta (Hudiksvallsgatan 8). Gallerian oikealta puolelta löydät Christian Larsenin (1. krs) ja Andréhn & Schiptjenkon (2. krs).

Kun lähdet Andréhn-Schiptjenkolta, avaa ovi ennen ensimmäistä kerrosta ja astu sisäpihalle. Sen oikealla puolella on Andersson Sandström-niminen galleria Hudiksvallsgatan 6:ssa.

Täältä poistuessa käänny vasemmalle ja kävele seuraavaan taloon Nau Galleryyn Hudiksvallsgatan 4 B:ssä. Kun jatkat Hudiksvallsgatania itään ja käännyt sen päässä heti vasemmalle, löydät vielä Galleri Flachin (Hälsingegatan 43).

Ajankohtaista Tukholmassa

Mitt 50-tal

10.11.-

Nylonsukat, korsetit, kapeat vyötäröt…

Nordiska muséetin uusi näyttely “Mitt 50-tal” herkuttelee 1950-luvun muodilla ja luo samalla katseen sen ajan muoti-ihanteisiin.

Kuva: Peter Segermark / Nordiska muséet

Skansenin joulumarkkinat

25.11.-17.12.

Skansenin perinteiset joulumarkkinat neljänä viikonloppuna (la-su) joulun alla.

Kuva: Maria Johansson/ Skansen

Sweden International Horse Show

30.11.-3.12.

Jo yli 20 vuotta järjestetty Sweden International Horse Show houkuttelee vuosittain Friends Arenalle noin 90.000 katsojaa. Tapahtuman ohessa myös Ridsportmässan.

Kuva: Roland Thunholm

Yhteystiedot Tietosuoja