Jaa Seuraa

Ilta museossa

Teksti: Nina Uddin
Julkaistu: 1.10.2015
Päivitetty: 14.08.2017

Useat Tukholman museot ovat avoinna myös iltaisin, vähintään tiettyinä viikonpäivinä. Pitkiin aukioloaikoihin panostaa erityisesti valokuvataiteen museo Fotografiska, joka on avoinna joka päivä myöhäisiltaan asti. Monet museoista tarjoavat kulttuurin lisäksi myös makuelämyksiä.

Fotografiska

Tukholma, kultttuuri, taide, museo, Fotografiska

Kuva: Nina Uddin

Valokuvataiteelle omistautunut Fotografiska on upea ja suuri näyttelytila, josta on kehittynyt yksi Tukholman suosituimmista turistikohteista. Maailman merkittävimpien valokuvaajien näyttelyt ovat seuranneet toisiaan ja yleisöä on riittänyt, varsinkin kun yksityisomistuksessa oleva museo on palvellut yleisöään venyttämällä aukioloaikaansa aamuyhdeksästä iltamyöhään (su-ke klo 23 saakka, to-la klo 01 saakka).

Fotografiska on panostanut paljon myös viihtyisään ja näköaloiltaan upeaan ravintolaansa, joka on palkittu mm. Dagens Nyheterin Gulddraken-palkinnolla (vuoden 2015 paras keskihintainen ravintola) ja White Guide-ravintolaoppaan “Årets Terroir” -palkinnolla 2017 (palkinto myönnetään ravintolalle joka on parhaiten onnistunut tulkitsemaan ekologisten raaka-aineiden alkuperän). Ravintolan tarjonnasta vastaa TV:stäkin tuttu kokki Paul Svensson, jonka menyyllä pääosassa ovat luomuraaka-aineet ja sesonkiherkut.

Moderna Museet

Tukholma, kultttuuri, taide, museo, Moderna Museet

Kuva: Miki Anagrius

Skeppsholmenilla sijaitsevan modernin ja nykytaiteen museon taidekokoelmasta löytyy teoksia vuodesta 1900 nykypäivään asti. Kokoelmasta löytyy muun muassa Picassoa, Dalía ja Matissea.

Museo on auki iltakahdeksaan tiistaisin. Maanantaisin se on suljettu ja muina päivinä ovat sulkeutuvat kello 18. Pysyvään näyttelyyn ja osaan muistakin näyttelyistä on ilmainen sisäänpääsy tammikuusta 2016 alkaen. Lisätietoja ruokatarjonnasta löydät kotisivulta.

Spritmuseum

Tukholma, kultttuuri, museo, Spritmuseum

Kuva: Mikael Sjösten

Djurgårdenilla, Vasa-museon tuntumassa, sijaitsevan viinamuseon kokonaisuuteen sisältyy museon ja taidehallin lisäksi maistelutila, baari, ravintola ja myymälä. Kesäaikaan museon edustan laiturilla tarjoillaan pienpanimoiden oluita. Museossa vietettyyn iltaan voi sisällyttää vaikkapa viininmaistelun.

Spritmuseum on avoinna maanantaisin klo 10-17, tiistaista-lauantaihin  klo 10-19 ja sunnuntaisin klo 12-17. Museon ravintola on avoinna joka päivä lounasaikaan, ja tarjoilee illallista klo 22 asti tiistaista lauantaihin (viimeinen tilaus klo 20.30).

Hallwylin museo

Tukholma, kultttuuri, taide, museo, Hallwylska museet

Kuva: Ingalill Snitt

Hallwylin museo on yksityispalatsi, joka on rakennettu 1890-luvulla esikuvinaan 1500-luvun venetsialaiset ja espanjalaiset palatsit. Wilhelmina von Hallwyl oli todellinen hamstraaja, joka keräili muun muassa taidetta, hopeaa, aseita ja posliinia. Palatsi irtaimistoineen lahjoitettiin Ruotsin valtiolle 1920, ja siitä tehtiin museo vuonna 1938. Museon kokoelmissa on yli 50 000 esinettä, joista osa on arvoesineitä, mutta osa hyvinkin arkisia käyttöesineitä.

Hallwylin museo on avoinna klo 19 asti keskiviikkoisin. Tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin museo sulkeutuu jo kello 16, lauantaisin ja sunnuntaisin klo 17. Maanantaisin museo on suljettu.

Nobel-museo

Kuva: Staffan Eliasson / mediabank.visitstockholm.com

Nobel-museo sijaitsee Tukholman Vanhassakaupungissa entisessä pörssitalossa. Museo perustettiin vuonna 2001 Nobelin palkinnon satavuotisjuhlan kunniaksi. Museossa esitellään Alfred Nobelin itsensä lisäksi Nobel-palkittuja ja 1900-luvun tieteen ja kulttuurin saavutuksia.

Nobel-museo on avoinna klo 20 asti tiistai-iltaisin. Keskiviikosta perjantaihin ovet sulkeutuvat klo 17, lauantaisin ja sunnutaisin klo 18; maanantaisin museo on suljettu. Kesäaikaan (1.6.–31.8.) museo on avoinna joka päivä klo 20 asti (museo suljettu juhannusaattona).

Museon ravintola Bistro Nobel on avoinna samoina aikoina kuin museokin. Ravintolan tuolien alta voi löytää Nobel-palkittujen nimikirjoituksia.

Sven-Harrys

Tukholma, kultttuuri, taide, museo, Sven-Harrys konstmuseum

Kuva: Per Myrehed

Aivan Vasaparkenin vieressä sijaitseva Sven-Harryn taidemuseo avattiin vuonna 2011. Sven-Harry Karlsson ei halunnut lahjoittaa taidekokoelmaansa museolle, jossa se olisi päätynyt jonnekin kellariin, vaan päätti rakennuttaa oman museon. Kokoelmassa on sekä nykytaidetta että klassista taidetta.

Museo on avoinna klo 11–19 keskiviikosta perjantaihin. Viikonloppuna museo on auki klo 11–17, maanantait ja tiistait se on suljettuna.

Thielska Galleriet

Tukholma, kultttuuri, taide, museo, Thielska Galleriet

Kuva: Tord Lund

Tätä Djurgårdenilla sijaitsevaa taidegalleriaa pidetään yhtenä Ruotsin parhaista taidemuseoista. Upea rakennus valmistui vuonna 1907 pankkiiri Ernest Thielin taidekokoelmaa varten. Kokoelmasta löytyy muun muassa Edvard Munchin, Carl Larssonin ja August Strindbergin töitä. Kauniissa puistossa on myös upeita veistoksia.

Thielska Galleriet on avoinna torstaisin kello 20 asti, muina päivinä kello 12–17, mutta maanantaisin suljettu.

Gallerian kahvila ja ravintola ovat avoinna samaan aikaan kuin museokin. Kahvilaa pyörittää Monica Ahlberg, joka on Ruotsissa tunnettu monista keittokirjoistaan.

Ajankohtaista Tukholmassa

Mitt 50-tal

10.11.-

Nylonsukat, korsetit, kapeat vyötäröt…

Nordiska muséetin uusi näyttely “Mitt 50-tal” herkuttelee 1950-luvun muodilla ja luo samalla katseen sen ajan muoti-ihanteisiin.

Kuva: Peter Segermark / Nordiska muséet

Skansenin joulumarkkinat

25.11.-17.12.

Skansenin perinteiset joulumarkkinat neljänä viikonloppuna (la-su) joulun alla.

Kuva: Maria Johansson/ Skansen

Sweden International Horse Show

30.11.-3.12.

Jo yli 20 vuotta järjestetty Sweden International Horse Show houkuttelee vuosittain Friends Arenalle noin 90.000 katsojaa. Tapahtuman ohessa myös Ridsportmässan.

Kuva: Roland Thunholm

Yhteystiedot Tietosuoja