Jaa Seuraa

Oppimisen iloa Södertäljessä

Teksti: Eva Pentti-Kortman ja Visit Sweden
Julkaistu: 27.5.2016
Päivitetty: 08.11.2017

Södertäljen kaupunki, noin 35 km Tukholmasta etelään, on mahtava koko perheen retkikohde. Monet nähtävyydet kutittelevat uteliaisuutta ja houkuttelevat kaikenikäisiä oppimaan lisää. Päivä tai kaksi hurahtaa helposti tieteen, tekniikan, historian, eläimien ja luonnon parissa.

Tukholma-fi-Oppimisen-iloa-Sodertaljessa-Tom-Tits-3

Kuva: Tom Tits Experiment

Ruotsin suurin tiedekeskus Tom Tits Experiment tarjoaa tiedonjanoisille hauskan ja luovan ympäristön, jossa tutustua tieteen maailmaan. Vanhan tehtaan neljään kerrokseen rakennetuissa näyttelyissä oppimisen ilo tarttuu helposti myös aikuisiin. Tom Tits Experiment tarjoaa yli 450 erilaista koetta liittyen muun muassa biologiaan, fysiikkaan, kemiaan ja matikkaan, useita työpajoja sekä koko talon läpi kulkevan hurjan liukumäen – tekemistä ja koettavaa siis riittää.

Kiinteän näyttelyn lisäksi henkilökunta kiertää keskuksessa päivän mittaan testivaunun kanssa, esitellen ja tehden erilaisia kokeita vierailijoiden iloksi. Lapset tunnistavat vaunun jo kaukaa vilkkuvasta keltaisesta valosta ja juoksevat perään, ettei vain mitään jännittävää menisi ohi.

”Olemme halunneet luoda elävän tiedekeskuksen, jossa lapset ja vanhemmat yhdessä tutustuvat tieteeseen ja oppivat jotain uutta. Meillä oppiminen on hauskaa ja toivommekin herättävämme lapsissa kiinnostuksen luonnontieteisiin”, kiteyttää museon markkinoinnista vastaava Marie Karlsén Tom Titsin toiminta-ajatuksen.

Uutta Tom Tits Experimentissä on talvella 2016-17 peruskorjattu vesiosasto. Uusi näyttely avattiin kokonaisuudessaan pääsiäisenä 2017. Täällä vesi loiskuu ja voit oppia pintajännityksestä, vesipyörteistä ja muista veteen liittyvistä ilmiöistä.

Neljännen kerroksen uusi näyttely Experimenta tarjoaa viisi suosittua koetta, muun muassa muistipelin ja tasapainolaudan, jotka on uusittu haastaviksi peleiksi teknisillä lisäyksillä. Jokaisen kokeen yhteydessä pelaajat keräävät pisteitä elektroniselle kortille, jonka avulla kierroksen lopuksi suuri kone ”herätetään henkiin”. Oi sitä riemua, kun yhdessä kerätyt pisteet saavat aikaan jotain suurta!

”Experimenta on hyvä esimerkki siitä, kuinka olemme panostaneet tuttujen pelien digitalisointiin. Tämä mahdollistaa uuden pelityyppisen ulottuvuuden oppimiseen, joka selkeästi kiehtoo varsinkin teini-ikäisiä”, Marie Karlsén kertoo.

Tom Tits Experimentissä pääsee myös itse osallistumaan kokeisiin. Miltä kuulostaisi hurja kyyti korkealle teollisuusrobotin otteessa, nuorallapyöräily tai vapaa putous 15 metristä? Entä myrskytuulessa seisominen, labyrintistä nopeasti ulos selviytyminen tai maanalaisessa tunnelissa konttaaminen? Näitä ja monia muita veteen liittyviä kokeita voi kesäkaudella (toukokuusta syyskuuhun 2017) kokeilla tiedekeskuksen vehreässä puistossa.

Vauhdikkaan päivän päätteeksi museokaupasta voi ostaa erilaisia kotona toteutettavia kokeita, ja jatkaa tiedekeskuksessa opittujen asioiden ihmettelemistä. Kaikki kaupassa myytävät tuotteet ja lelut liittyvät tavalla tai toisella Tom Tits Experimentin näyttelyihin.

Hyvä tietää

Tom Tits Experiment sopii koko perheelle neljävuotiaasta ylöspäin. Muutamassa laitteessa on pituusrajat, muuten kaikkea voi kokeilla vapaasti.
Tom Tits Experiment on auki arkisin klo 10–17 ja viikonloppuisin klo 10–18. Puisto on kesäkaudella 2017 auki syyskuun loppuun saakka.
Tiedekeskuksessa on ravintola ja kahvila sekä tila eväsruokailulle.

Sisäänpääsymaksut

1.6.–31.8.2017: lapset 3–14 vuotta 175 SEK (noin 20 EUR) ja aikuiset 225 SEK (noin 25 EUR).
1.9.207 – 31.5.2018: lapset 3–14 vuotta 150 SEK (noin 17 EUR) ja aikuiset 190 SEK (noin 21 EUR).
Alle 3-vuotiaiden lasten sisäänpääsy on maksuton.

Historiaa ja hidasta elämää

Tiedettä ja tekniikkaa arvostaa aivan eri lailla, kun muistaa miltä maailma näytti parisataa vuotta sitten. Historiasta kiinnostuneet löytävät Södertäljestä ja lähialueilta paljon kiinnostavia nähtävyyksiä.

”Södertäljessä vaalitaan vanhoja perinteitä, mistä olemme erittäin ylpeitä. Monet nähtävyyksistämme liittyvät juuri historiaan. Olemme samalla elävä kaupunki, jossa varsinkin kesäaikaan järjestetään paljon tapahtumia”, sanoo Södertäljen matkailutoimiston johtaja Aljoša Lagumdžija.

Sydpoolen Actic

Sydpoolen Actic

Kuva: Helal Chebaro

Sydpoolenin seikkailukylpylä on elämys vesipedoille!

Sydpoolenissa on suur-Tukholman ainoa aaltoallas, liukumäkiä, virtaavia kanavia, porealtaita, hierovia suihkuja, vesiurheiluallas ja vesileluja. Kaikkein pienimmät uimarit viihtyvät Pigges Lagunissa, minikoon seikkailukylpyläosastolla. Pitkä vesiliukumäki on tarkoitettu varsinaisille hurjapäille: 65-metrisen liukumäen laskuennätys on huimat 6,95 sekuntia. Kesällä Sydpoolen laajenee myös ulkotiloihin, joissa on ruohomatto, lepotuoleja, suihkuja ja tarjoilualue.

Torekällberget

Tukholma-fi-Oppimisen-iloa-Sodertaljessa-3

Kuva: Per Myrehed

Rauha valtaa mielen, kun pääsee ylös korkealle kukkulalle Torekällbergetin ulkoilmamuseoon. Täällä esitellään 1800-luvun elämää. Museoalueen kaupungissa pääsee kurkistamaan niin tyypilliseen porvarikotiin kuin sepän yksikertaiseen majaan. Leipomosta kannattaa napata mukaan erittäin maukkaita Södertälje-rinkeleitä matkalla käsityöpajoihin. Lapset innostuvat takuulla vanhasta puodista, Lillbodenista, jossa leikitään 1800-luvun kauppiasta kaikkine tarvikkeineen.

Alue on jaettu kaupunkiin ja maaseutuun, joista jälkimmäisestä löytyy lasten iloksi kotieläimiä, kuten lampaita, lehmiä, hevosia ja kaneja. Lasten suosikki Lilltorpet on hurmaava pienoismalli 1800-luvun tyypillisestä maatilasta, jossa leikitään ja samalla opitaan vanhanajan arjesta. Nykypäivän mukavuuksista ei ole tietoakaan. Viikonloppuisin tarjolla on poniratsastusta, eläinten syöttämistä sekä lasten oma satutuokio.

Heinäkuun ensimmäisinä päivinä Torekällbergetillä vietetään 1800-luvun viikkoa, jolloin tavataan 1800-luvun käsityöläisiä, renkejä ja aatelisia ajanmukaisissa vaatteissaan, viihdytään nukketeatterissa ja täisirkuksessa sekä maistellaan 1800-luvun ruokia kuten hernelettuja.

S/S Ejdern

Tukholma-fi-Oppimisen-iloa-Sodertaljessa-Ejdern

Kuva: Ahmed Khairy

Miltä kuulostaa veneretki maailman vanhimman potkurilla varustetun höyrylaivan kyydissä?

Hiilipolttoinen vuonna 1880 rakennettu S/S Ejdern tekee viikonloppuisin retkiä Birkaan, Mariefrediin sekä Drottningholmiin ja Tukholmaan. Risteilyt lähtevät aivan keskustan tuntumasta Borgmästaruddenilta ja kyytiin voi hypätä myös Tom Titsin lähistöltä Mälarhamnen-satamasta. Liput kannattaa ostaa etukäteen matkailutoimistosta.

Tullgarns slott

Tukholma-fi-Oppimisen-iloa-Sodertaljessa-Tullgarns-slott

Tullgarnin kuninkaallinen linna noin 30 minuuttia Södertäljestä etelään on yksi suosituimmista kuninkaallisista retkikohteista. Tässä kuninkaallisessa kesäpalatsissa kuningas Kustaa V ja kuningatar Victoria viettivät kesänsä 1800-luvun puolessa välissä, mutta linna on ollut kuningasperheen käytössä jo vuodesta 1772. Linnakierroksen jälkeen voi nauttia piknikistä linnan puutarhassa tai piipahtaa kahvilla vanhassa tallissa. Kesällä linnassa järjestetään opastettuja kierroksia.

Taxinge-Näsby slott

Kuva: Taxinge-Näsby slott

Kuva: Taxinge-Näsby slott

Taxingen linna tunnetaan myös leivoslinnana. Linnan kahvilassa on pohjoisen Euroopan suurin leivos- ja kakkuvalikoima: eri vaihtoehtoja on yli 60 ja ne kaikki ovat kotitekoista, paikallista tuotantoa. Kesällä kakkukahvit kannattaa nauttia linnan puistossa, josta on näkymä Mälaren-järvelle. Taxinge Slottscafé sai toukokuussa White Guide-kahvilaoppaan kunniamaininnan “Årets fikaställe 2017”.

Taxingen linnan päärakennus valmistui vuonna 1813, mutta siipirakennukset ovat sitäkin vanhempaa perua. Linnassa järjestetään häitä ja muita juhlia, ja se toimii myös kongressipaikkana. Linna on Mälarenin laakson kulttuurin ja tapahtumien keskus, ja linnassa myydään paikallisten käsityöläisten ja taiteilijoiden tuotteita. Linnassa voi vierailla ympäri vuoden.

Eklundsnäs Camping

Kuva: Eklundsnäs Camping

Kuva: Eklundsnäs Camping

Auto- ja telttamatkailijoiden majoittuminen onnistuu Södertäljessä kätevästi: Eklundsnäs Camping sijaitsee virkistysalueella Södertäljen keskustan tuntumassa. Uimaranta on pienen järven rannalla, jonka vesi on jo varhain kesällä lämmintä. Ranta laitureineen onkin suosittu paikka jo sesongin alkuvaiheessa.

Leirintäalueella on venesauna, kahvila, vuokraveneitä, hyvä kalastusalue, useita lenkkipolkuja sekä lapsille viihtyisä leikkipaikka ja pompputeltta. Paikalla on joka päivä suomea puhuvaa henkilökuntaa, ja langaton netti edesauttaa huoletonta lomailua luonnon helmassa.

Ytterjärna

Tukholma-fi-Oppimisen-iloa-Sodertaljessa-Ytterjarna

Kuva: Joakim Serrander

Ytterjärna 15 minuutta Södertäljestä etelään on kestävään kehitykseen, luomuun ja lähituotteisiin erikoistunut pieni kylä, josta löytyy muun muassa kulttuurikeskus, kauniita puutarhoja, luomutiloja, pikkukauppoja, kahviloita ja ravintoloita. Ytterjärnassa ei kenelläkään tunnu olevan kiire, vaan täällä nautitaan rauhassa luonnosta, kulttuurista, alueen erikoisesta arkkitehtuurista sekä hyvästä ruoasta.

Artikkeli on kaupallinen yhteistyö Södertäljen kaupungin ja Tom Tits Experimentin kanssa.

  • Kuva: Tom Tits Experiment

  • Kuva: Tom Tits Experiment

Södertäljen tapahtumia syksyllä 2017

Aivot teemana Tom Tits Experimentissä

 7.10.-12.11. Södertäljen taidehalli: Family First

Perheen käsitettä peilaavan näyttelyn teokset ovat usean, eritaustaisen taiteilijan luomia. Lue lisää Södertälje Konsthallin tulevista näyttelyistä.

2.-3.12. ja 9.-10.12. Torekällbergetin joulumarkkinat

Perinteiset Torekällbergetin joulumarkkinat ensimmäisenä ja toisena adventtina. Torikauppaa, karuselli, jouluvalmisteuita, vanhanajan leikkejä ym.

9.-10.12 sekä 16.-17.12. Tullgarnin linnan joulumarkkinat

Lyhdyin ja tulin valaistun Tullgarnin linnan joulumarkkinoilla perinteisiä käsitöitä, joulukarkkeja, jouluruokia ym.
Tullgarns Värdshus tarjoilee joulupöytää kahdessa kattauksessa, klo 12.00 ja 17.00. Pöytävaraukset ennakkoon.

 

Lue lisää Södertäljen tapahtumista kaupungin tapahtumakalenterista!

Tutustu majoitusvaihtoehtoihin Södertäljessä

Scandic Skogshöjd
Quality Hotel Park Södertälje
Eklundsnäs Camping
Ytterjärna Hotell

 

Ruokapaikkavinkkejä Södertäljessä

Wendela Hebbes hus

Vettersgatan 4, Södertälje
Viihtyisä lounasravintola Södertäljen keskustassa, hyvä kotiruokaa.
www.hebbevillan.se

Matbygget

Ytterjärna
Ekologista/lähituotettua lounasta.
www.jarnakafe.se/matbygget

Glashyttans Värdshus

Badvägen 31, Södertälje
Tunnelmallinen illallisravintola veden äärellä.
www.glashyttan.org

Katso lisää lounasvinkkejä ja illallisvinkkejä Södertäljessä!

Ajankohtaista Tukholmassa

Mitt 50-tal

10.11.-

Nylonsukat, korsetit, kapeat vyötäröt…

Nordiska muséetin uusi näyttely “Mitt 50-tal” herkuttelee 1950-luvun muodilla ja luo samalla katseen sen ajan muoti-ihanteisiin.

Kuva: Peter Segermark / Nordiska muséet

Skansenin joulumarkkinat

25.11.-17.12.

Skansenin perinteiset joulumarkkinat neljänä viikonloppuna (la-su) joulun alla.

Kuva: Maria Johansson/ Skansen

Sweden International Horse Show

30.11.-3.12.

Jo yli 20 vuotta järjestetty Sweden International Horse Show houkuttelee vuosittain Friends Arenalle noin 90.000 katsojaa. Tapahtuman ohessa myös Ridsportmässan.

Kuva: Roland Thunholm

Yhteystiedot Tietosuoja